Onko lähityöskentelyn aiheuttama silmien rasittuminen 2000-luvun suuri vitsaus?

Viljelemme nykyään puheessamme ylisanoja ja voimakkaita adjektiiveja, kuten eeppinen, ainutlaatuinen ja poikkeuksellinen, ja sen vuoksi liioittelua on vaikea erottaa todellisista ongelmista. En kuitenkaan liioittele, kun väitän, että lähityöskentelyn aiheuttama silmien rasittuminen on jo epidemia, joka on muuttumassa pandemiaksi nykyajan digitaalisessa yhteiskunnassa.

 

Myönnän, että otan käsitteisiin liittyviä vapauksia, mutta en tiedä millä muillakaan sanoilla tilannetta kuvailisin. Riippuvuus puhelimiin, tabletteihin, peleihin ja näyttöihin ei ole sairaus, vaikkakin yhteiskunnalliset vaikutteet tuntuvat tarttuvan ihmisestä toiseen. iPhone täytti muutama vuosi sitten 10 vuotta ja älypuhelinten käyttö on lisääntynyt jatkuvasti. Olemme kuitenkin käyttäneet älypuhelimia suhteellisen lyhyen ajan verrattuna siihen kuinka kauan radio, televisio ja tietokone ovat olleet vaikuttamassa elämäämme.

 

 

 

Lähityöskentelyn aiheuttama silmien rasittuminen ei tapa ketään. Miksi sillä on siis väliä?

 

Toimistokollegojeni parissa näkökyvyn vaihtelu on yleisin lähityöskentelyn aiheuttama vaiva. Mistä se johtuu? Lähellä olevan kohteen, eli 30–60 cm päässä olevan näytön, katseleminen rasittaa silmälihaksia. Sininen valo vaikeuttaa katseen kohdistamista näyttöön. Silmät rasittuvat entisestään etsiessään kohdetta, johon kohdistaa katseen (taustavalaistu näyttö). Kun katse tarkentuu jatkuvasti lähelle, silmälihakset eivät pääse rentoutumaan. Lihasmuisti pahentaa tilaa entisestään, aiheuttaen sen, että silmälihakset jäävät aktiiviseen tilaan.

 

 

Voit simuloida väliaikaista lihasmuistia "kelluvilla käsivarsilla". Seiso kapeassa oviaukossa. Paina ranteiden takaosia ovenkarmia vasten mahdollisimman kovaa minuutin ajan. Astu sitten pois oviaukosta ja anna käsivarsiesi roikkua vapaasti. Huomaat, että ne eivät rentoudu, vaan ”leijuvat" poispäin kehostasi. Kun käännät päätä kohdistettuasi katseen näyttöön tuntikausien ajan, silmäsi luulevat olevansa edelleen näytön edessä, eivätkä sen vuoksi kykene mukautumaan ja kohdistamaan katsetta uudelle etäisyydelle.

 

 

Älä anna asiakkaidesi kärsiä lähityöskentelyn aiheuttamasta silmien rasittumisesta, vaan kerro heille miten he voivat välttää oireita.

Kaipaatko lisätietoa?

Innovaatiot ja uudet teknologiat ovat nousussa. Pysy ajan tasalla ja anna Hoyan olla tukenasi toiminnan kaikissa vaiheissa.